sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

SU 24.04.2016





Kalajoen kristillinen kansanopisto on merkittävä osa Kalajoen historiaa ja nykypäivää

Päivän sää

Lämpötila aamulla 0 C, tuuli koillisesta 5 m/s, melko pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 95 %, lämpötila päivällä + 2 C , aurinko nousee 05.18, aurinko laskee 21.28, päivän pituus 16.10 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Raution uusi koulu- ja palvelukeskus

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Sain Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt purkupäätöstä.
Tein rautiolaisille ehdotukseni pohjaksi Raution uuden koulu ja monitoimikeskuksen suunnitelmaksi. Laitoin ehdotukseni kylätoimikunnan puheenjohtajalle.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Rohkea uudistaja, tyly johtaja –  tällainen on Anne Berner, joka uskoo omistajuuden pelastavan Suomen

Teininä Mao Tsetungiin uskonut punakaartilainen kertoo, kuinka hänestä tuli tappaja

HS:n toimittaja ajaa Ladalla läpi Venäjän ja raportoi näkemästään – ”Kyllä sillä Vladivostokiin pääsee ja vielä takaisinkin”

Venäläinen tankkeri tulessa Kaspianmerellä – yksi miehistön jäsen kuoli

Jymypaukku! Pikkuleijonat kaatoi suursuosikin ja eteni MM-finaaliin

Pikkuleijonat jättiyllätykseen MM-välierässä! - Puljujärven ranteeseen karmea viikateisku

Video: Puljujärven soolo, Räsäsen kylmä viimeistely - Pikkuleijonien voittomaalia kelpaa ihailla

Video: Jenkkipuolustajalla pimeni viimeisellä sekunnilla - järjetön viikate Puljujärven käsille

Video ei jätä mitään epäselväksi: SM-liigafinaalin kohutilanne oli selvä tuomarivirhe

Poliisin tarkka tilasto: Näin väkivalta-, seksuaali- ja muiden rikosten määrä on muuttunut viime vuodesta

Ongelma, josta ei ole julkisuudessa puhuttu tarpeeksi” - Politiikan tutkija muuttaisi Suomen perustuslakia

Missäpäin Suomea on Sawran al-Sawramiri? Tunnistatko kuvista?

21+ WARNING: New ISIS Video, Kills Six People for Leaving Islam

Saksalaisten paniikkia muslimien marssiessa kaupungin läpi

Mielenkiintoiset blogit

Tietoa islamista

Jos työ olisi herkkua, niin herrat tekisivät sen itse

Laittoman maahantulon järjestäminen

Turvapaikanhakijoiden taustat

Näkökulma: Satraappien paluu - maakuntauudistus luo 36 uutta kovapalkkaista virkaa

Miten käy ay-liikkeen?

Kommentti: Nyt tuli Soinille & Persuille liikaa Berneriä!

Kommentti: En­nä­tys­kak­sik­ko löi naulan arkkuun – yksi osa suomalaista kiekkoa on tapettu
Erkin kommentti: Odotan, että jääkiekkoliitto tekee asiassa jotakin. Toivon, että JHT ja Imatran Ketterä saavat kutsun Mestiseen ja Mestis jaetaan kahteen lohkoon.

Yhteiskuntasopimuksen vapaamatkustajat

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Metallikatu syksyllä 2015

Mielipiteeni


Kunnan tehtävänä on yritystoiminnan osalla tooimintaedellytysten luonti. Kaavoitus ja maanhankinta ovat juuri tallaista toimintaa. Kunnan tehtävänä ei ole kilpailun rajoittaminen. Merta-Marketin tontti on annettava vapaaseen kilpailuun. Uskon, että Kalajoen Halpa-Halli on todella kiinnostustunut tuosta tontista. Jos Halpa-Halli saa ostaa Merta-Marketin tontin Kalajoen kaupungilta niin nykyisestä Halpa-Hallista voitaisiin tehdä Kalajokitalo, mikä olisi monnitoimitalo ja palvelukeskus. Se sisältäisi Kalajoen vetovoimaisen lukion, jossa tulevaisuudessa olisi 500 oppilasta ja kirjaston, Kalajoki-näyttelytila ja muut näyttelytilat, tilat kansanopistolle, tilat nuorisolle, tilat vanhemmalle väestölle ja ruokailumahdollisuuden, palvelukeskuksen, josta saa kaikki atk-palvelut mitä tavallinen kansalainen tarvitsee esim. apu sosiaalipalveluille ja terveyspalveluille esim. etälääkärisysteemi, työllisyyspalvelut, työpajat, tilat pienille yrityksille ja palveluille jne. Tämä olisi erittäin hyödyllinen ja taloudellinen sekä kaukonäköinen ratkaisu kalajokisille ja heidän tulevaisuudelleen.

Kalajoella suositaan työperäistä maahanmuuttoa. Kalajoella on maahanmuuttajia noin 15 eri maasta. Kalajoella työskentelee noin 350 maahanmuuttajaa. He työskelevät pääasiassa maatalouden, turkistalouden ja teollisuuden alalla. Kalajoella ei haluta sosiaaliturvan varassa eläviä maahantunkeutujia. Kalajoella ei kuitenkaan järjestetä kielikoulutusta maahanmuuttajille. Tähän on saatava muutos. Alan selvittää miksi ei Kalajoella järjestetä maahanmuuttajille koulutusta.

Päättäjän näkemys asiasta keskustelun pohjaksi
Paras ja taloudellisin ratkaisu

Kalajoen kaupunki on päättänyt käynnistää Merenojan yhtenäiskoulun suunnittelun. Merenojan yhtenäiskoulussa on vuonna 2019 yhteensä 1280 oppilaista, joista yhtenäiskoulussa on 980 ja lukiossa 300 oppilasta. Alueellisesti yhtenäiskoulun 1-6 oppilaista 53 % Pohjankylältä, 18 % Vuorenkalliolta, 15 % Etelänkylältä, 9 % Rahjasta, 5 % Mehtäkylästä. Rahjan koulun oppilasalue ulottuu Tapion Tuvan risteysalueelle saakka.

Merenojan yhtenäiskoulun oppilasjakautuma on seuraava 1. lk 4 ryhmää, 2. lk 4 ryhmää, 3. lk 4 ryhmää, 4. lk 4 ryhmää, 5. lk 3-4 ryhmää 6. lk 4 ryhmää. Minua urheilumiehenä kiinnostaa liikuntatuntien järjestäminen yhtenäiskoulussa ja ennen kaikkea liikuntaan varattavien tilojen määrä. Liikuntatuntien määrä yhtenäiskoulun ala-asteella jakaantuu seuraavasti:1. – 4. lk 2 h/vko, 5. lk 3 h/vko ja 6. lk 2 h/vko. 4. – 5. lk on lisäksi valinnaisia opintoja 2 h /vko ja 6. lk 4 h /vko. Uskon, että moni oppilas haluaa myös valita liikunnasta valinnaisia opintoja. Tämä merkitsee sitä, että liikuntasalin tarve on 1-6-luokilla vähintäänkin 60 viikkotuntia, todennäköisesti jopa 80 tuntia.
Tähän liikuntasalin tarpeeseen on lisättävä ylä-asteen eli 7-9-luokkalaisten liikuntasalin tarve, mikä on vähintäänkin 32 tuntia, todennäköisesti 40 viikkotuntia. Sen lisäksi lukion viikottainen liikuntasalin tarve on noin 40 tuntia, kun otetaan huomion myös liikuntalinjojen salin tarve. Liikuntasalin kokonaiskäyttötarve tulee olemaan noin 140-160 viikkotuntia.

Merenojan koululle yhteyteen on rakennettava täysimittainen sali lisätiloineen, mikä merkitsee noin 1200 m2 hallitilaa, mikä voidaan jakaa viiteen eri osaan. Halli voidaan rakentaa Merenojan koulun yhteyteen, kun puretaan nykyinen kirjastotila pois. Täysimittainen halli palvelee myös salibandynpelaajia, lentopallopelaajia jne.

Merenojan yhtenäiskoulun ala-asteen luokista yksi voisi olla urheiluluokka ja toinen taideluokka ja sama linja voisi jatkua yläasteen luokissa sekä lukion urheilu- ja taidelinjoissa. Tällä tavalla mahdollistetaan kalajokisille ja mahdollisesti lähialueenkin nuorille mahdollisuus kilpailutoimintaan urheiluseurojen joukkueissa. Urheilumenestys toisi näkyvyyttä niin Kalajoelle, kalajokisille urheiluseuroille kuin Kalajoen lukiollekin.  Urheilutoiminta voisi jatkua ympärivuotisena siten, että jatketaan kesän ajan eri-ikäisten urheilukouluna läpi kesän. Näillä ratkaisuilla mahdollistetaan Kalajoen matkailulle lisää vetovoimaa, kun Merenojan koulusta tulisi lähes urheiluopistotasoinen alue jota voitaisiin tehokkaasti käyttää liikuntaharrastuksiin myös kesäaikana.

Halpa-hallille tulee myydä ns. kauppakeskukselle varattu tontti. Nykyiseen Halpa-halliin voitaisiin toteuttaa nykyaikainen lukio ja varmistaa siten lukion laajentaminen tulevaisuudessa jopa 500 oppilaan lukioksi. Lukion lisäksi tiloihin voitaisiin sijoittaa kirjasto ja nuorisotoimi sekä muitakin toimintoja. Kalajoen lukion vetovoimaisuus on varmistettava uusilla ajanmukaisilla tiloilla ja vetovoimaisilla linjaratkaisuilla. Yhtenäiskoulu voitaisiin toteuttaa hyvin Merenojan kouluun, kun tilaa vapautuu lukiolta. Mielestäni tämä ratkaisu olisi Kalajoen kaupungin kannalta kaikkein paras ja taloudellisin ratkaisu. Samalla saataisiin kaupallisten palvelujen paraneminen toteutettua järkevällä tavalla.

Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu

Päivän mietelause

Nopein tapa lopettaa sota on hävitä se.
Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Moraalinen närkästys on mustasukkaisuutta, josta on nostettu meteli.
Useimmat tekevät vääryyttä tilaisuuden tullen.
Mikään ei vanhene vikkelämmin kuin hyvä teko.
Kovuus ei ole luonteenvoimaa, vaan heikkoutta.

Värssy

Oi, illan ihanuutta,
kun kahden olla saa,
kun vaari pistää nuuskaa
ja muori aivastaa.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Rainer Friman - Kesäyö

Rainer Friman - Sinä iltana tähdet (Live)

Rainer Friman - Se on salaisuus

Eino Grön - Illan viimeinen tango (1959)

Tango d'amore - Eino Grön

Eino Grön - Seinillä on korvat

Anne Mattila - Enkeleita Onko Heitä (Vexi Salmi 70v)

Kirka & Anne Mattila - Mamy Blue (Live 2002)

ANNE JA ANNELI MATTILA & JANNE TULKKI - Sielu salamoi

ANNE MATTILA - Pienen hetken

Liikunta ja terveys

Paino 102,5 kg, verenpaine aamulla 145/91 , lepopulssi 63, verenpaine illalla 141/83, lepopulssi 64. Uinti 1000 m / 19 000 m, Jumppa 30 min / 2230 min. Kuntosali 0 min/ 2160 min, Kävely 5 km/ 69 km Pyöräily 0 km / 77 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Katso taidokas video – Suomelle mitalisadetta cheerleadingin MM-kisoissa

Pankkiryöstäjät veivät 45 säkkiä rahaa – arvo 2 300 euroa

SNL:ssä hervoton Anne Berner -pilalaulu – Niina Lahtinen säväytti korsetissa

Naisten voittaja kaatui ja kolhi päätään – miesten ykkönen ennätysvauhdissa Lontoon maratonilla

Matkailusivusto listasi Suomen surkeimmat kaupungit – ”Turistit, älkää menkö Suomen Kaniin, jengiytyneet humalaiset tekevät siellä henkirikoksia”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti