tiistai 2. kesäkuuta 2015

TI 02.06.2015

Kansanedustaja Tapani Tölli, RUK 138-kurssi

Pyysin armeijakaveriani kansanedustaja Tapani Tölliä ( RUK 138) auttamaan minua oikeustaistelussani. Kansanedustaja on Suomen perustuslain 29 §:n mukaan velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Lähetin sähköpostin tiedoksi myös parikkymmenelle muulle tuntemalleni kansanedustajalle sekä työ-ja oikeusministerille ja poliisiministerille. Olipa viestin saajien joukossa fb-kaverini pääministeri Juha Sipiläkin. Nämä kolme viimeksi mainittua ovat juuri vannoneet ministerivalan, jossa he vannovat : Minä N.N. lupaan janvannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi . Nyt onkin kansalaisten oikeusturva nostettava valutointikorista pöydälle ja ryhdyttävä iteroimaan asiaa eli valmistelemaan asiaa niin kauan että se tulee valmiiksi, mikä tarkoittaa sitä, että kansalaiset voivat luottaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan. Nykyisin laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomatuksen vastaisen varalle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ns. Koiviston konklaavi ja salaiseksi julistettu SSP-sopimus on selvitettävä sekä Aktvi Hansa-kauppa. Pankkikriisin uhreille on korvattava heidän kärsimänsä vääryydet täysimääräisesti ja korkoineen. Todelliset syylliset on saatava oikeudelliseen ja taloudelliseen vastuuseen tekemistään. Valtiopetos ei vanhene koskaan.
Kansanedustajan pitää noudattaa lakia

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, tuuli etelästä 6 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 66 %, lämpötila päivällä + 14 C , aurinko nousee 03.15, aurinko laskee 23.29, päivän pituus 20.14 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Ihmeiden aika ei ole ohi. Kalajoella saa kylpylä Sanifanissa 50 %:n alennuksen kirjastokortilla. Uintilipun hinta on 15 euroa ja eläkeläiset ja työttömät 9 euroa. Kun menet ostamaan uintilippua kylpylä Sanifaniin, niin koet yllätyksen. Sinun tyttömyytesi poistuu ja jos olet eläkeläinen sinä nuorrut alle eläkeiän. Uintilippusi alennus kirjastokortilla lasketaan 15 eurosta. Ihme on se, että tällä tavalla Suomesta poistetaan työttömyys ja eläkeläiset. Mielestäni hotellinjohtajalle ja kirjastotoimenjohtajalle voitaisiin tällaisen keksinnön johdosta harkita Nobelin palkinnon anomista.
Tervetuloa Kalajoelle kokemaan ihme. Työttömyytesi poistuu ja nuorrut alle eläkeiän.

Kansanedustajan pitää noudattaa lakia

Tuleva poliisiministeri Petteri Orpo

Toimiiko apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ja esittelijä Kristian Holma tietoisen rikollisesti?

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie

Milloin Teille sopii tapaaminen?

Vakuutustoiminnan käynnistyminen Rautiossa

Yrjö Vesterinen – taitoajon ja taktiikan kolmoismestari

Kohti hallittua rakennemuutosta

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Pääministeri Juha Sipilän puhe

Sampo Terhon puhe
Me haastamme ylisuurten leikkausten ja koulutuksen heikentämisen tien

Hanhikivi sai ensimmäisen läjän venäläistä eläkerahaa

Hallitus keskusteli ay-liikkeen painostamisesta – ”harmaata listaa” ei silti ole

Kaksi kovaa keinoa iskeä ay-liikkeeseen

Ydinpommeista selvinneet: Älkää rakentako lisää ydinvoimaa Suomeen

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus dokumentti

Ministeriö julkaisi laskelmat: Leikkaukset rokottavat eniten eläkeläisiä, lapsiperheitä ja työttömiä

Lukijat raivostuivat leikkauslistasta: ”Onko Sipilällä mitään hajua siitä, miltä tuntuu olla sairas eläkeläinen?”

Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”

Tätä on köyhän arki: Ruokaa roskiksesta, sosiaalista eristäytymistä ja avun kerjäämistä

Leipäjono ulottuu nyt naapurilähiöön – "Tulin tänne jo aamuviideltä"

Historiallinen oikeudenkäynti Kanadassa: Tupakkayhtiöt tuomittiin miljardikorvauksiin

Matkustajalaiva upposi Jangtse-jokeen – yli 450 ihmistä kyydissä

Pihtiputaalla otettiin oikeus omiin käsiin – virolaiselle hakattiin yli 7000 euron vammat

Stockmannin yt:t ohi: 100 lähtee

Keskustalla dramaattinen kokous – Yksi ääni ratkaisi

Mielenkiintoiset blogit

Näkökulma: Myrsky ja mylväys

Juha Sipilän haastattelu A-studio

Pankkimafia, kansainvälinen rikollisjärjestö

Päivi Räsänen epäonnistui

Priorisointi tärkeimmäksi ohjenuoraksi!

Sanat ovat tekoja ulkopolitiikassa - myös ”no comments” on kannanotto

Heidi Hautala näki jo 2006 Venäjän palanneen”tsaarin aikaan”

Venäjän musta lista

PAATERON AIKAKAUSI OHI

Valtiopetokset Suomessa

Hanna Halmeenpää

Halmeenpäänja Hassin kirjallinen kysymys

Mielipiteeni
Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti


Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja

Päivän mietelause
Intohimo tekee usein viisaimmastakin hullun ja typerimmästäkin taitavan.
Imartelijat näyttävät ystäviltä kuin susi koiralta,
Älkää olko herkkiä kallistmaan korvaanne imartelijain puheille, mutta arvioikaa tarkkaan kaikkia ystävienne mielipiteitä.
Ilon menettäminen on kaiken menettämistä.
Se alkaa kuolla, jolla ei ole haluja.
Oppikaa toisten esimerkeistä, mitä teidän tulee oppia tai välttää. Toisten elämä on meidän hellimätämätön opettajamme.
Värssy

Toivon sulle onnea
ja onnellista aikaa,
monta, monta ystävää,
jotka sua kaipaa!

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Kangastus

Esa Pakarinen - Kaksi Vanhaa Tukkijätkää

Raita Karpo - Laps olen Karjalan

Jari Sillanpää - En se olla saa

Olavi Virta - Odotan sinua Nina 1958

Juice Leskinen - Vahdinvaihto (Changing Of The Guards)

Terveys ja liikunta

Paino 100,7 kg, verenpaine 148/93 lepopulssi 46. Uinti 1000 m / 43000 m, Jumppa 0 min / 1650 min. Kuntosali 0 min/ 2660 min, Kävely 5 km/ 142 km Pyöräily 28 km / 713 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Uuno Turhapuro - Pelikoneessa rahastamassa

Uuno Turhapuro pelaa biljardia

Uuno Turhapuro tapaa äitinsä....kännissä

Kummeli - Seksipuhelin Marjatta

Kummeli Satu Ja Tuija

Kummeli-dokumentti (1994)

Kummeli - Verotarkastus # 1


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti