perjantai 17. huhtikuuta 2015

PE 17.04.2015

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 0 C, tuuli pohjoisesta 3 m/s, puolipilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 89 %, lämpötila päivällä + 5 C , aurinko nousee 05.46, aurinko laskee 21.02, päivän pituus 15.16 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Kalajoen kaupungin viestintä- ja markkinointikoordinaattoriksi on valittu Tiina Koivuranta. 34-vuotias Koivuranta siirtyi Kalajoelle Haminan matkailusihteerin tehtävistä. Kalajoella Koivurannan tehtävänä on koordinoida ja kehittää kaupungin sisäistä ja ulkoista viestintää ja markkinointia, sekä toimia kaupungin yhteyshenkilönä matkailumarkkinoinnin suuntaan.
Erkin kommentti: Tiedustelin kaupungin virkamiehiltä, että mitä varten Kalajoelle on palkattu tällainen henkilö. Vastaus ei minua tyydyttänyt. Minun mielestäni Kalajoella ei ole tarvetta ko. viralle. Olen sitä mieltä, etta halvemmanksi olisi tullut ostaa ko. palvelut yksityiseltä sektorilta.

Onko Suomi oikeusvaltio?
Erkin kommentti: Valitettavasti syyttäjä Petri Oulasmaa on yksi PR-talojen konkurssivyyhden selvittämisen estämisen päätekijöistä. Jos Suomi olisi oikeusvaltio niin ei voi välttyä vaikutelmalta, että syyttäjä Petri Oulasmaa istuisi tiilenpäitä lukemassa. On ikävää jos myös koko Oulasmaan perhe, vaimo ja lapset leimautuvat syyttäjä Petri Oulasmaan tekojen johdosta.

Miksi KRP ei löydä rikoksia selvien näyttöjen perusteella?

Erikoista on se, että Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäytynyt avustamasta minua oikeudellisissa asioissa. Kirjassani Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN sivulla 159-160 on oikeusavustaja Kari Peipon tekemä tuomonpurkuhakemusluonnos. Hän ei kuitenkaan jättänyt tuomiopurkuhakemusta korkeimmalle oikeudelle asiassa, vaikka otti sen hoitaakseen. Hän menetteli lainvastaisesti, koska hän olisi tullut menetellä kuten asianajajan. Teko on todella vakava ja siitä on valtio vastuussa ja korvausvelvollinen. Lisäksi hän myöhemmin esti minua käyttämästä ruotsalaista asianajaa. Sen jälkeen Ylivieskan oikeusaputoimisto on kieltäytynyt avustamasta minua ainakin kaksi kertaa. Lainvastainen menettely on siis jatkuvaa. Tämänkin asian tulee vaikuttaa siihen, että saan tuomioni purettua korkeimmassa oikeudessa.

Pankkikriisi on ajankohtainen asia vieläkin

Eduskuntavaalit 2015 puolueettoman tarkkailijan näkökulmasta

Suurtaistelu Kannaksella

Markku Kukkoaho, Ossi Karttunen – ratakierroksen vauhtipari

Ennusteeni Oulun vaalipiirin kansanedustajiksi, tilanne 16.04.2015 tietojen perusteella. Kainuussa on ollut vilkas ennakkoäänestys. Olen kirjoittanut useisiin lehtiin keskittämisen merkityksestä ja mitä sillä saadaan aikaan. Näyttää siltä, että lehdet ovat julkistaneet kirjoitukseni. Jos näin on, niin Kalajokilaakosta voi mennä neljä ehdokasta läpi. Vaalipäivä on 19.04.2015. Käykää äänestämässä. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa alueemme parhaaksi äänestämällä Nivalaa, Pylvästä, Vuolteenahoa tai Halmeenpäätä.
Keskusta 10 kpl
Juha Sipilä
Tapani Tölli
Mirja Vehkaperä
Timo Korhonen
Antti Rantakangas
Hannu Takkula
Eija Nivala
Riikka Moilanen/Juha Pylväs
Jarmo Vuolteenaho
Niilo Keränen
Perussuomalaiset 3kpl
Olli Immonen
Ville Vähämäki/Pirkko Mattila/Kari Tykkyläinen/Ari Korhonen
Vasemmistoliitto 2 kpl
Hanna Sarkkinen
Katja Hänninen/Risto Kalliorinne/ Sari Kyllönen
Sosiaalidemokraatit 1 kpl
Tytti Tuupurainen
Kokoomus 1kpl
Mari-Leena Talvitie/ Eero Suutari
Vihreät 1 kpl
Hanna Halmeenpää

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Ennakkoäänestys Kalajoelle edellisvaaleja vilkaampaa

Karjalainen: Valio aloittaa 4600 ihmistä koskevat yt-neuvottelut

Uusi jättitutkimus: Tupakka tappaa kaksi kolmesta polttajasta

Keskustan Sipilä haluaa ottaa lainarahaa eläkeläisiltä
Erkin kommentti: HS:n likainen peli on alkanut. Tällaisilla uutisilla pyritään vaikuttamaan äänetyskäyttäytymiseen ja vaalitulokseen.

Venäjä-mieliset häiriköt keskeyttivät Ilkka Kanervan puheen – poliisit paikalle

Iltalehden käyttämän laitoksen viimeisin ennuste Oulnn vaalipiirin

    Kokoomus 1 (-1)
  • Perussuomalaiset 3 (-1)
  • SDP 1 (-1)
  • Keskusta 9 (+3)
  • Vihreät 1 (0)
  • Vasemmistoliitto 3 (0)
  • KD 0 (0)
Erkin kommentti: Minä uskon vielä omaan ennusteeseeni. Keskusta 10 paikkaa ja vasemmistoliitto 2. Katson, että osa Martti Korhosen ja Merja Kyllösen äänestäjistä on löytänyt kohteensa keskustan ehdokkaista, lähinnä Juha Sipilästä, tulevasta pääministeristä. Uskon, että Kala- ja Pyhäjokilaaksossa keskitetään ääniä keskustalle, koska muilla puolueilla ei ole mahdollisuutta saada kansanedustajan paikkaa. Oulun vaalipiirissä perussuomalaisten kannatus laskee selkeästi johtuen Joukamo Kortesalmen toiminnasta.

Kreikka vei kielet ja kuumensi tunteet Ylellä - "Timo haluaa kovasti hallitukseen"

Jos hyvin käy, suurpuolue kärsii tappion sunnuntaina

Mielenkiintoiset blogit

MOT Terveys tuplaa tuotot


Laillisesti ryöstetyt

SUOMEN SINIVALKOINEN DEMOKRATIA?

Sinivalkoinen kavallus


Mielipiteeni


Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause


Lapset ovat ankkureita, jotka pitävät äidin kinni elämässä.
Auttava puoliso on ihmisen paras apu.
Leivän äiti antaa lapsilleen, itse hän syö akanat.
Kaikken kotimuistojen sieluna on äiti.
Koko maailmassa on vain yksi kaunis lapsi, ja jokainen äiti omistaa sen.
Perhe on luonnon mestariluomuksia.


Värssy

Suo, että kodissamme
rakkaus asuisi,
niin että toisiamme
hoivaamme altiisti.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Juice Leskinen - Ollaan ihmisiksi

Taiska - Tahdon Rakastella Sinua (1980)

Arja Koriseva and Jouni Somero - Kielletyt leikit

Kaija Koo - Vanhaa suolaa

Heidi Pakarinen - Yön kuningatar (Tangofinaali 2013)
Juice Leskinen – Kaksoiselämää

Terveys ja liikunta



Paino 103,8 kg, verenpaine 156/93 lepopulssi 58. Uinti 1000 m / 32000 m, Jumppa 30 min / 930 min. Kuntosali 70 min/ 1700 min, Kävely 8 km/ 76 km Pyöräily 0 km / 256 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

This is wrong – kravatti

Ilari Johansson – Helikopteri

Big Rally Crash Compilation + Bonus

iltalypsy 8

Iltalypsy : Martti ja Eeva Ahtisaari matkustelemassa

Itsevaltiaat - Vaikka nimi ois Zsyskovitsi!

Kummeli - Saldo [Widescreen :] HQ

Pohjalainen mies miettii:
- Haluanko olla oikeassa vai aviossa?

Stubbin äänestysnumero on 10.
Numero ihan miehen mukaan.
Yks nolla.

Miksi kokit ovat niin hyviä rakastajia?
-He tietävät, että uuni pitää lämmittää ennen kuin lihan laittaa sisään.

Potilas valitti sairaanhoitajalle lääkärin käytöksestä.
- Miksei hän koskaan vastaa kysymyksiini?
- Hän ei ole vastaava lääkäri.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti