keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

KE 23.04.2014

Taitelija Tanja Luukkosen taidenäyttelyn avajaiset Tapion Tuvalla 29.4.2014 klo 13.00. Tervetuloa!
Tässä tuohityössä sudet ovat juomassa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli luoteests 5 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 70 %, lämpötila päivällä + 5 C , aurinko nousee 05.26 , aurinko laskee 21.21, päivän pituus 15 t 56 min.

Tapahtumat

Kalajoen kaupunginhallitus on käsitellyt eilen illalla kouluasioita. Eija Pahkala on esittänyt toisenlaista ratkaisua, mutta häntä ei ole kannatettu. Jorma Untisen varamies Vuokko Saari on lähtenyt kokouksesta pois ennen päätöksentekoa. Sivistyslautakunta käsittelee asiaa vasta tänään. Asioiden käsittelyssä on tapahtunut virheellinen menettely eli ns. hallintovirhe, koska sivistyslautakunta on ohitettu päätöksenteossa. On todennäköistä, että valtuuston kokouksessa ensi tiistaina on yleisöä enemmän kuin koskaan ennen Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksissa. Mielestäni nyt on kysymys kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja kaupunhallituksen luottamuksesta. Kansalaisten on otettava kantaa siihen voiko tällainen toiminta jatkua Kalajoella. Onko kauppunginjohtaja Jukka Puoskarilla enää kalajokisten luottamusta? Tulee vain mieleen Sun Arena-hanke, vt. ympäristötarkastaja Riku Halmeenpään kohtelu jne...

10 miljoonaa euroa edullisemmin

Dnro 1599

Olen toiminut taustalla Kalajoen taide-elämän ja urheiluelämän eteenpäin viemiseksi. Olen organisoinut taitelija Tanja Luukkosen taidenäyttelyä Tapion Tuvalle.

Taitelija Tanja Luukkosen taidennäyttely Tapion Tuvalla toukokuun 2014 ajan. Tässä näyte Tanja Luukkosen taiteesta. Tadeteoksen nimi Lapin Shamaani.
Taitelija Tanja Luukkosen taidenäyttelyn avaus tiistaina 29.4.2014 klo 13.00.
Tervetuloa avajaisiin ja taidenäyttelyyn.


Taiteilija Tanja Luukkonen on syntynyt Uralilla Bakalin kaupungissa. Hän asuu ja työskentelee nykyisin vapaana taitelijana Taivalkoskella ja toimii samalla tuntiopettajan kansalaisopistossa.
Koulutukseltaan taitelija Tanja Luukkonen on kuvaamataidon ja piirustuksen opettaja. Hänellä on seitsemän vuoden koulutus Petroskoin Pedagogisessa opistossa ja Kostamuksen taidekoulussa. Hän toiminut 18 vuotta Venäjällä kuvaamataiteiden ja piirustuksen opettajana. Hän on toiminut myös nukketeatterin ohjaajana Nuorisotalolla Rukajärvellä Venäjän Karjalassa.
Taulujen lisäksi tuotantoon kuuluu
  • kynäruiskumaalaukset
  • erilaiset tuohityöt
  • käyttötavarat
  • koriste-esineet
  • matkamuistot
Taulut ovat öljyväritöitä, hiili- ja lyijyväritöitä, akryyli- ja pastelliväritöitä.

Kansalaisopistossa Taivalkoskella taiteilija Tanja Luukkonen opettaa
  • tuohelle maalaamista
  • kankaalle maalaamista
  • perinteisiä tuohitöitä
  • nahkatöitä
  • sisustustöitä
  • venäjänkieltä
  • keramiikkatöitä
Taidenäyttelyitä taiteilija Tanja Luukkkosella on ollut
Kuusamossa 2008
Taivalkoskella 2009, 2010, 2012 ja 2014

Loma-asuntomessut Kalajoella 2014
http://www.youtube.com/watch?v=Jxb9tRk5ljs&feature=youtu.be
Analyysi perussuomalaisuudesta

Oikeuslaitoksen nykytila

Yhteiskuntakritiikkiä

Hiekkasärkät 100 vuotta

Niin kauaksi kuin pippuri kasvaa …

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Ukrainan kansannousu suorana lähetyksenä

Puna-armeijan suurhyökkäys Kannaksella

Bengt Sjöstedt – pika-aituri MM-vauhdissa

Uutiset

Ukrainan presidentti komensi voimatoimet uudelleen käyntiin kidutusten vuoksi


Terveysongelmat kasaantuvat köyhimmille


Paatero krp:n huumemokasta: "Kuulostaa uskomattomalta"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014042218231114_uu.shtml

Itä-Ukrainasta löytyi 2 kidutettua, tapettua miestä
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/68471-lehti-hetki-sitten-ita-ukrainasta-loytyi-kidutettu-tapettu-mies

Suomi ja Nato sopimukseen sotilaista – Yle: ”Teoriassa hyvä asia”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68465-suomi-ja-nato-sopimukseen-sotilaista-yle-teoriassa-hyva-asia

Valitsetko sinäkin leipätiskillä näin? – Vaasan: Siksi 93 saa potkut
http://www.uusisuomi.fi/raha/68455-valitsetko-sinakin-leipatiskilla-nain-vaasan-siksi-93-saa-potkut

Ratkaisu Särkät Volleyn liigapaikasta siirtyi
http://yle.fi/uutiset/ratkaisu_sarkat_volleyn_liigapaikasta_siirtyi/7201520

Metsä Groupin jätti-investointi tuo uusia työpaikkoja – muttei yhtäkään sellutehtaalle
http://www.hs.fi/talous/Mets%C3%A4+Groupin+j%C3%A4tti-investointi+tuo+uusia+ty%C3%B6paikkoja++muttei+yht%C3%A4k%C3%A4%C3%A4n+sellutehtaalle/a1398218897951


Mielenkiintoiset blogit


Imperialismin perinne
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2014/04/22/imperialismin-perinne/

Eurovaaliehdokkaat 2014
http://niinasormunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166297-eurovaaliehdokkaat-2014

Ketkä Suomesta EU-parlamenttiin?
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2014/04/836-ketka-suomesta-eu-parlamenttiin.html

Esiintyykö Yhdysvalloissa terrorismia?
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166293-esiintyyko-yhdysvalloissa-terrorismia

Minne raha katoaa EU:sta?
http://sirpaabdallah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166281-minne-raha-katoaa-eusta

Oikeuslaitoksen nykytila
http://nra.fi/videos/pertti-eilavaara-pj-kurkon-haastattelussa-aiheesta-oikeuslaitoksen-nykytila/

HAUKKUMAKIRJEET TUOMAREILLE
http://erkkiaurejarvi1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165295-haukkumakirjeet-tuomareille

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html
( valitettavasti linkit eivät aukea tässä, mutta
täältä löytyy toimivat linkit)
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/200.htm

Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html

Hätähuuto Suomesta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html


Mielipiteeni

Koska ihmisen täytyy syödä elääkseen, voisi olettaa, että hän ajattelisi pelkästään ruokansa ravintoarvoa. Ateriointi on kuitenkin myös virkistäytymistä. Ravinnonsaanti onkin vain yksi monista tekijöistä, jotka otetaan huomioon päätettäessä, mitä syödään ja milloin syödään. Itse asiassa ruokailutavat kuvastavat ihmisen elämäntyyliä samalla tavoin kuin hänen vaatteensa tai kotinsa sisustus.
Syöminen on myös sosiaalista toimintaa. Ruokaa nautitaan yhdessä, ja ihmiset kutsuvat toisia kotiinsa tai ravintolaan syömään. Koska ruoka on meille elinehto, ruoan tarjoaminen tai hankkiminen on tapa ilmaista rakkautta aina siitä ajasta lähtien, jollooiin äiti ruokki vauvaansa. Vanhemmat saattavat jopa luopua omasta osuudestaan, ellei lapsille muuten riitä kylliksi syötävää. Koska aterioille on tapana kokoontua yhdessä, monet ruokailuun liittyvät seikat ovat muodostuneet rituaaleiksi – kuten se, mitä ruokaa syödään ja miten, milloin ja missä tämä ruoka nautitaan.
Aterioointi perheen kesken ei ole pelkästän rattoisaa, vaan saattaa myös osaltaan vahvistaa perhesiteitä. Jos perheessä suositaan pöytäkeskustelua, siinä voi tuoda julki ja ratkoa ongelmia. Ruokapöydässä perheenjäsenet voivat kysyä muilta neuvoa, puhua onnistumisistaan ja vastoinkäymisistään ja kertoa juttuja ja sattumuksia. Ateriat ovat usein ainoita hetkiä, jolloin perhe on yhdessä. Nekin ovat nykyään harvinaisia.
Kestitys kautta aikain on kuulunut vieraanvaraisuuden perinteeseen, jonka avulla pyritään lähinnä tekemään vaikutus tuntemattomiin.Niinkin vaatimattomin elien kuin tarjoamalla vieraille kahvia tai teetä voi osoittaa heille, että ajattelee heidän parastaan ja välittää heistä.


Päivän mietelause


Universaalisesti ajatteleviin ihmisiin ei vihaa mahdu.
Isänmaallisuus on halu tappaa ja tulla tapetuksi alkeellisin perustein.
Sodassa kaikki häviävät, voittajatkin.
Sota on kapitalismia ilman silkkihansikkaita.
Kaikille liikkeille ja ristiretkille on ominaista, että psykopaattiset ainekset kohoavat pinnalle.
Jos rakastaisit lapsiasi, sotia ei olisi.


Värssy

Kevät kirkkahain,
mitä virkkaisin,
jos armahain
tulis vastahain?

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Eino Grön Ruhtinaan viulu


Eino Grön- Sabina
http://www.youtube.com/watch?v=aeqlbLN9vuo

Eino Grön Guapita
http://www.youtube.com/watch?v=dBx9b50dPkE

Terveys ja liikunta

Paino 99,1 kg, verenpaine 160/99 lepopulssi 47. Uinti 0 m / 32000 m, Jumppa 30 min / 1990 min. Kuntosali 0 min/ 3700 min, Kävely 9 km/ 172 km Pyöräily 0 km / 297 km, Hiihto 0 km/ 5km, juoksu 0 / 9 km, rullaluistelu 0 / 1 km.

Loppukevennys

Sosiaalitarkastaja Uuno (Tupla-Uuno)
http://www.youtube.com/watch?v=eS8Jfl3mR08

speden parhaat - uuno – äitienpäivä
http://www.youtube.com/watch?v=MmaUUWZ9zx8

Uuno Turhapuro perunalastuja ja automaatti aamiainen
http://www.youtube.com/watch?v=CPPLSun5UI0

Uuno Turhapuro, Venäjän opiskelu
http://www.youtube.com/watch?v=56K4P3GLgww

uuno turhapuro-kahvilla
http://www.youtube.com/watch?v=FEvYyBw6-S4

uuno rautakauppiaana

http://www.youtube.com/watch?v=tmZxpJQA4Mc

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti