maanantai 10. syyskuuta 2012

MA 10.09.2012

Ohjetaulu Vasankarin Nuorisoseuran talolla.


Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli kaakosta 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 14 C. Aurinko nousee 6.33 ja aurinko laskee 20.06 Päivän pituus 13 h 32 min.

Sadetutka

Tapahtumat

Olen tänään valmistellut kunnallisvaaliasioita. Olen tehnyt markkinointisuunnitelmaa keskiviikon palaveria varten.

Katsoin tänään televisiosta kaksi mielenkiintoista ohjelmaa: Prisma: Valtamerten kuolema ja MOT-ohjelma yritystuista.

Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleriassa

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Lauri, Lassi, Lasse. Pyhällä Laurentiuksella, ”laakeinlehdillä seppelöidylla”, on ollut Suomessa kaimoja jo keskiajalla, ja monet tuon ajan kirkoistamme on omistettu Laurille. Almanakkaan Lauri otettiin kuitenkin vasta vuonna 1858. Tällä vuosisadalla sinne pääsivät Lasse ja Lassi, vaikka viimemainittu tunnettiin puhuttelumuotona jo 1500-luvulla.

Uutiset

Havupuun tuonti Venäjältä pysähtyi

Poliisikuulustelu paljastaa Vehviläisen unelmadiilin: 450 000€ voitto viidessä vuodessa ja etuosto-oikeus takaisin

Kansa kuumeni – näin vastaa Jorma Kalske

Kysely: Suomalaiset tyrmäävät liikkuvan poliisin lakkauttamisen

Saarioinen aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve jopa yli 200

Suomalaiset tulistuivat: Hinta meille 1 800 000 000€ – Viro teki saman 10 miljoonalla

Yritystutkija: Kuntien rahat pelissä - Fennovoimalla jo kiire kertoa ydinvoimalan tarkka hinta-arvio

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen
Timo Soini
http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
Timo Vihavainen
Sampo Terho
Mikko Niskasaari
Verkkomedia
ProMerit.net-arvojen puolesta
Suora linja

Mielipiteeni

S-ryhmä toi markkinoille saksalaisen luomumaidon
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/s-ryhm%C3%A4-toi-markkinoille-saksalaisen-luomumaidon-1.23598
Erkin kommentti: En ole vakuuttunut S-ryhmän päätöksen järkevyydestä.

MOT: Valtion yritystuet vuodesta toiseen samoille firmoille


Erkin kommentti: Kannattaisi tutkia myös ELY-keskusten tuet ja nimenomaan ESR-tuet. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että tärkeintä ei ole hankkeen todelliset tulokset, vaan oikein laaditu hakemus. Meneekö Oulun ELY:n ESR-tuet pääasiassa kolmelle eri paikkakunnalle.

Facebook-ratia

Päivän mietelause

Uskollisuus näkyy teooissa eikä sanoissa.
Pyhimys ulkomailla, piru kotimaassa.
Rehti ihminen on jaloin Jumalan luomuksista.
Jos haluat ottaa, anna ensin.
Hyvälle ihmiselle maailma on hyvä.
Hyveen olemus on rakkaus.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Värssy

Kuin kevään kaunis hetki
on päivä nuoruuden.
Nyt alussa on elon retki,
on aika toiveiden.

Terveys ja liikunta

Paino 102,4 kg, verenpaine 194 / 118 lepopulssi 50. Aamujumppa 30 min/ 2560 min. Pyöräily 28 km / 1876 km. Uinti 1000 m / 60500 m.

Loppukevennys

– Minua on uhkailtu puhelimessa, blondi kertoi ystävättärelleen.
– Kauheaa! Kyllä tämä maailma on mennyt jo ihan mahdottomaksi. Tiedätkö kuka uhkailija on?
– Tiedän. Miesystäväni vaimo.......

Isä otti pikku-Pekan mukaan mennessään ostamaan uutta autoa.
– Ostetaan Lada, Pekka ehdotti.
– Eikä osteta! Lada ei ole mikään auto, isä sanoi ja osti komean Mersun.
Ajaessaan autoliikkeen pihasta kadulle isä kysyi Pekalta:
– Tuleeko sieltä autoa?
– Ei tule, Pekka huikkasi.
Isä kaasutti kadulle ja samalla rysähti Lada Mersun kylkeen.

Perheenäiti soitti gynekologin ajanvaraukseen. Sattumoisin yksi peruutusaika oli jo tunnin päästä ja hän otti sen, vaikka se tiesikin melkoista kiirettä. Onneksi lapset olivat jo lähteneet kouluihinsa ja nuorimmainenkin esikouluun. Silti aikaa oli niukalti, sillä matkakin kesti lähes puoli tuntia.
Kaikilla naisillahan on vastaavassa tilanteessa tapana kiinnittää hygienia-asioihin vähän tavallista enemmän huomiota, ja niinpä hänkin riisuutui, kipaisi kylpyhuoneeseen ja kasteli altaan reunalta löytämänsä pesukintaan ja pesaisi kiireesti alapäänsä varmistaakseen olevansa jotakuinkin näyttökunnossa. Hän viskasi kintaan pyykkikoppaan, etsi kaapista siistit vaatteet, puki ja meikkasi, kiiruhti matkaan ja ehtikin nipin napin vastaanotolle sovittuun aikaan.
Kun hänet kutsuttiin sisään, hän tottuneesti riisui alaruumiinsa paljaaksi asettui tutkimuspöydälle ja kuvitteli olevansa etelän aurinkorannalla tuhansien kilometrien päässä. Hieman hän hämmästyi ku...ultuaan tohtorin repliikin:
– Voi hyvänen aika! Sitä on nähty vaivaa oikein enemmänkin, vai kuinka?
Nainen ei vastannut mitään, ja kotimatkalla asia jo unohtui. Perillä päivä jatkui normaalipuuhissa, siivotessa ja ruokaa kokatessa. Pian nuorin tytär, 6-vuotias esikoululainen, palasi kotiin ja alkoi leikkiä huoneessaan. Kohta kylpyhuoneesta kuitenkin kuului huuto:
– Äiti, missä mun pesukinnas on!?
– Ota puhdas kaapista, äiti vastasi.
– Ei! Mä tarviin sen, joka oli tässä altaan reunalla. Siinä on kaikki mun kimalteet ja hileet säästössä.

JFL Pranks: Flying Away Toilet

Messy Ice Cream Face

Fish Tank Water

Golf Expert Jerk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti